Pyry Korhonen
Perustaja
Metsästys ja kalastus ovat olleet osa Pyryn elämää lapsesta asti. Hänen metsästysharrastuksensa painottuu lähinnä pienriistaan. Kun metsästyskausi ei ole käynnissä, Pyry viettää aikaansa perhokalastuksen parissa. Siinä häntä kiehtovat virtaavan veden lukeminen, oikean perhon valinta ja se odotettu hetki, kun harjus tai taimen nousee pintaan.
Vuosien varrella Pyry kohtasi rannoilla ja metsissä kerta toisensa jälkeen saman ongelman. Hyviä luvanvaraisia paikkoja kyllä löytyi, mutta tieto niistä oli hajallaan ja luvan ostaminen tuntui turhan työläältä. Tästä ajatuksesta syntyi Eräkulkuri, palvelu, josta luvat löytyvät selkeästi ja vaivatta yhdestä paikasta.
Pyry on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, ja Eräkulkurissa hän pääsee yhdistämään eräharrastuksensa ja liiketoimintaosaamisensa. Hänen tavoitteenaan on tehdä luvallisesta kalastuksesta ja metsästyksestä mahdollisimman helppoa niin kalastajille ja metsästäjille kuin luvantarjoajillekin.
Jos sinulla on kysyttävää palvelusta, ota rohkeasti yhteyttä – Pyry vastaa kysymyksiin mielellään.